Lukupiirissä luetaan yksi kirja kahdessa kuukaudessa, lukukokemusten jakaminen aloitetaan aina joka toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ensimmäisenä on vuorossa Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä 1.1.2015 alkaen. Tarkista kirjan saatavuus omasta kirjastostasi ja hyppää mukaan.
Uusi vuosi, uudet kirjat ja uusi juttelupaikka satakuntalaisille kirjan ystäville, tästäpä on hyvä lähteä liikkeelle!
Lena Andersson on Tukholmassa asuva kriitikko ja kolumnisti, joka voitti tällä viidennellä romaanillaan arvostetun August-palkinnon vuonna 2013. Omavaltaista menettelyä -romaani on toinen kirjailijalta tehty suomennos Duck city -nimisen teoksen ohella.
Omavaltaista menettelyä -romaanin tarina on vanha tuttu, mutta tapa käsitellä epäsymmetristä rakkaussuhdetta on kieleltään ja psykologiselta havainnoinniltaan riemastuttava jos kohta samalla häiritseväkin, sillä ainakin itse olisin halunnut moneen otteeseen puuttua kirjan tapahtumiin päähenkilöitä kunnolla ravistelemalla.
Kirjan päähenkilö, analyyttisesti maailmaan ja kieleen suhtautuva esseisti ja runoilija Ester Nilsson, rakastuu päätä pahkaa jo ennen ensitapaamistaan itse rakentamaansa kuvaan yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ihaillusta taiteilijasta Hugo Raskista. Jatkossa parivaljakon intohimoisten taidekeskustelujen ja Esterin oman avosuhteen katkeamisen kautta edetään kohti todellisen parisuhteen kynnystä, jota ei kuitenkaan Esterin toiveikkudesta huolimatta koskaan ylitetä.
Kirjailijan itsensä loiseksi nimeämä Toivo vetää läpi koko kirjan rimpuilujen tunteen, tiedon ja tulkinnan sekalaista kolmikkoa kuin pässiä narusta.
Minkälaisia ajatuksia kirjan pääpari herätti muissa lukijoissa? Vahvasti karrikoituinakin nämä raivostuttavat hahmot ovat kaikille elämää vähänkin nähneille lopultakin aika tunnistettavia, vai kuinka?
Sunnuntaihuomenta.
VastaaPoistaJonkun tämä keskustelu on avattava. Miksen se voi olla minäkin. Olen vain tottunut odottamaan jonkun muun aloitusta.
Luin kirjan jo joku viikko sitten, mutta melko hyvin sen tapahtumat ovat jääneet mieleen- toisin kuin monen muun kirjan.
Kirjaa lukiessa nousi moneen kertaan mieleen: Tämäkö on Ruotsin kirjallisuuden taso tällä hetkellä? Eikö parempaa löytynyt arvokkaalla August-palkinnolla palkittavaksi? Ainut August- palkittu tuntemani kirja on Susanna Alakosken:Sikalat. Näistä kahdesta kirjasta ei voi puhua samana päivänäkään. Onko ruotsalainen kirjallisuus muuttunut näin narsistiseksi?
Myötähäpeä Ester Nilssonin rinnalla kulkiessa vain kasvoi kirjan edetessä.
Mutta. Näin helpolla kirja ei minua lukijana päästänyt. Loppuun päästyä oli pakko eritellä, mistä omat tunteet nousivat. Kirja oli koskettanut syvemmältä kuin moni muu kirja.
Kirjalla oli myös enemmän yhteiskunnallista sanomaa kuin äkkiseltään näytti.
Nyt jään odottamaan, miten muut lukijat ovat kirjan kokeneet.
Kirjan henkilöistä Ester herätti todella suurta ärtymystä: miten selkeä-älyiseksi analyytikoksi luonnehdittu aikuinen nainen voi käyttäytyä kuin teini-ikäinen tytönhupakko! Onko se edes uskottavaa? Hugoa voi ymmärtää helpommin, vaikka hänen itsekeskeisyyttään inhoaisikin. Ester on Hugolle satunnainen viihdyttäjä, joka tulee juoksujalkaa pienenkin vinkin saatuaan – miksei siitä sitten hyötyisi? Toisaalta tuntuu, ettei Hugo edes ymmärrä, miten rakastunut nainen voi tulkita kutsuksi tai lupaukseksi sanat, joita hän itse pitää vain kohteliaisuusfraaseina.
VastaaPoistaHarva kirja on herättänyt minussa yhtä voimakkaita tunteita - mahtaakohan piilevä feminismi nostaa päätään? Mielestäni Andersson antaa Esterin rimpuilla liian pitkään Toivon pauloissa, vähempikin olisi riittänyt. Eniten kirjassa viehätti kieli: oivalluksia ja mustaa huumoria.
Jatketaan muita kommentoijia odotellessa.
VastaaPoistaKyllä Ester ärsytti minuakin. Ärtymys vain muuttui myötähäpeäksi. Miten Esterin kaltainen fiksu ja menestynyt nainen voi näin täydellisesti vajota tunteidensa aallokkoon? Eikö hän nyt jo tajua, miten kylmäkiskoinen Hugo on häntä kohtaan? Itse olisin jo ajat sitten lopettanut ja nuollut haavani. Niinhän se teki Esterkin sitten lopulta, mutta paljon Hugo ennätti häntä nöyryyttää. Mitä hän raukka ei tainnut edes tajuta ennen kuin siinä kaikkein nöyryyttävimmässä tilanteessa.
Mutta ärsyttävä se oli Hugokin. Julkisuuden valokeilassa paistattelustaan huolimatta hän oli hämmästyttävän kiinnostunut siitä, mitä hänestä sanottiin. Oliko kaikki varmasti positiivista? - Ei kerro kovin hyvästä itsetunnosta.
Hugon "kissa ja hiiri"-leikki oli suorastaan julmaa. Kun Ester olisi ollut välillä jo valmis luovuttamaan, Hugo heitti syötin, johon Ester-parka tietenkin tarttui. Peli pönkitti Hugon heikkoa itsetuntoa.
Olen myös miettinyt, mitä August-palkittu kirjailija on halunnut viestittää.
Ovatko nämä kaksi kuva nykyihmisestä?
Vallitseeko hyvinvoivan ja menestyvän nykyihmisen sisällä sellainen tyhjyys ja turhautuminen, että sitä on paettava miten riskaapeliin yritykseen tahansa tunteakseen edes jotenkin elävänsä?
Takaako suurinkaan menestys ihmisarvoa sellaiselle, jolla sitä ei omasta takaa ole?
Entä mitä kirjailija haluaa sanoa minulle?
Asettaako hän eteeni peilin, että katso, vaikka miten haluaisit olla edes vilkaisematta?
Juuri kirjaa lukiessa ruotsalaisessakin yhteiskunnassa kuohui monella sektorilla, puhumattakaan mitä maailmalla tapahtuu. Niiden rinnalla Esterin ja Hugon seikkailut tuntuivat naurettavan pieniltä. Mutta tällaista yksittäisistä meistähän se yhteiskunta muodostuu. Jos tämä on kuva nykyihmisestä, mitä yhteiskunnalta voi odottaa?
Elviira, enpä tiedä minkä verran kirja August-palkittuna Ruotsin kirjallisuuden tasosta yleisemmin kertoo, tuota Alakosken Sikaloitakaan kun en ole lukenut. Ainakin kieleltään (myös suomennokseltaan) ja aiheensa käsittelytavaltaan se on lukijoitaan miellyttänyt kuten näistä kommenteistakin voidaan nähdä, vaikka päähenkilöiden joukossa yksi narsisti-nahjus mukana onkin.
VastaaPoistaSiitä olen samaa mieltä että Esterin nöyryyttäminen sekä Hugon että varsinkin itsensä toimesta olisi pitänyt päättyä aiemmin, tekijän olisi toivonut armahtavan Esteriä vähemmällä kidutuksella.
Lena Anderssonhan on Ruotsissa tunnettu poleemisena vallitsevien yhteiskunnallisten arvojen ja ajattelutapojen kyseenalaistajana. Ehäpä tässä osasyy tämänkin kirjan herättämiin raivon tunteisiin meissä lukijoissa.
Kirjan nimeä ja mottoa toisen omaisuuden omavaltaisesta käyttöönotosta en kylläkään oikein ymmärrä, jos joku niin Toivo on se joka Esteriin valtaansa käyttää kirjailijan itsensä luultavasti ajatteleman Hugo-paskiaisen sijasta.
Hugohan on sinänsä aivan posketon kuva yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ns. kuumasta taiteilijasta, jonka oma ajattelu ja läheisten huomioiminen kumisee tyhjyyttään. Omaperäisintä ajattelua taitaa edustaa tokaisut tyyliin "Camus on tärkeä"...
Kovin hiljaiseksi tämä palsta uhkaa jäädä. Onko syy kirjassa, josta ei parhaalla tahdollaankaan voi sanoa pitävänsä? Raivo ei ole oikein motivoiva syy paneutua kirjaan. Sillä raivolla menin kumminkin loppuun, vaikka kiukutti.
PoistaVai onko syy nykyihmiselle niin tutussa ajanpuutteesta?- Mutta kirjoja ainakin luetaan. Käykääpäs kurkkaamassa kirjastojen varauslistoja.
Tuosta kielestä. Tunnen aina pistoksen rinnassani, kun puhutaan kielestä. Ai niin, minkälaista se olikaan? - Luen ilmeisesti asia edellä, kuten Hannu Marttila sanoi kolumnissaan Jussi Valtosen voittajateoksesta. Se on kirja, jota on luettava asia edellä. Taidekirjojen ystäville oli kuulemmma tullut musta joulu Anne Brunilan käsuittämättömän valinnan takia.
Kyllä minäkin kirjoitusvirheet tekstistä noukin, vähän liiankin tarkasti. Harmittaa tämä huolimaton kustantaminen. Erotan senkin, kun on oikein kaunista kieltä. Mutta esim. juuri luennassa oleva Anni Kytömäen Kultarinta on minulle aivan liian koukeroista ja välillä suorastaan pitkästyttävää. Minun kieleni ei tästä enää mihinkään kehity. Jatkan lukemista asia edellä.
Herättämään kait se on kirjoitettu Jussi Valtosenkin kirja. Mutta sen ulottuvuudet ovat niin mittaamattoman paljon laajemmat kuin Lena Andrssonin Esterin tunnekuohut. Siksi en voi olla vertaamatta ymmärtääkseni Ruotsin arvokkaimman palkinnon saajaa meidän Jussi Valtoseemme. Kyllä Jussi vetää kirkkaasti kotiin päin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLena Andersson ihmetteli eräässä haastattelussa, miksi sekä miehet että naiset suhtautuvat Esteriin niin ärtyneesti. Yhdeksi syyksi hän arveli sitä, että Ester käyttäytyy liian aktiivisesti ja tavalla, joka mielletään yleensä miessukupuolelle ominaiseksi. Onko toisaan näin? Anderssonin mielestä Hugo on narsisti eikä siitä edes pysty muuksi muuttumaan. Ester puolestaan osoittaa jonkunkaltaista tunteettomuutta jättäessään huomiotta miehen perusominaisuuksiin kuuluvan piirteen.
VastaaPoistaElviiran kanssa olen samaa mieltä siitä, että Jussi Valtosen kirja voittaa kyllä Anderssonin kirkkaasti. Sen monikerroksisuus ja tiedon määrä häkellyttävät ja sujuva kerronta ihastuttaa. En tiedä itsekään, miksi aina kiinnitän ihan alitajuisesti huomiota teoksen kieleen, mutta niin se vain kerta toisensa jälkeen käy. Kultarinta-romaaniakin makustelin ensi alkuun ihastuneena, mutta jossain vaiheessa aloin kyllä turtua - myönnettäköön.
Esterin tarinaan on tulossa jatkoa ja ilmeisesti taas yhtä surkeaa menoa. Enpä tiedä, jaksanko lukea!
Kiitos Anneli kommentistasi.
VastaaPoistaEnnätin aamulla lukaista senkin, jonka olet nyt poistanut. Siinä pohdit ainakin tuota nimeä. Minäkin sitä phdiskelin jossakin vaiheessa ja päädyin siihen, että kyllähän Esterin menettely aika omavaltaista oli. Ei hän paljon jäänyt kuuntelemaan Hugon tunteita- muuten kuin mitä hänen omiin tarkoitusperiinsä sopi.
Mitä minä olen kautta rantain ymmärtänyt, naissukupolvi on nykyään aktiivisempaa kuin muutamia kymmeniä vuosia sitten. Syntyykö se raivo osittain siitä, että Lena Andersson asettaa meidän eteemme sen peilin, että: Katso! Eikä hän totisesti tee sitä helläkätisesti.
Kyllähän nämä sukupuolten roolit ovat menneinä vuosikymmeninä aika lailla muuttuneet. Minä hivenen olen jopa aistivinani Omavaltaisessa menettelyssä kirjailijan ilakointia oman sukupuolensa kustannuksella.
Minäkin huomasin jostakin sattumalta, että Lena Anderssonilta on ilmestymässä, olikohan se maaliskuussa, uusi suomennos. Rakastumisesta se kertoo, mutta muuta ei jäänyt mieleen, enkä löytänyt juttua uudelleen. - Ne nämä facen jutut tulevat ja meneväty.
Hyvä tietää, että kirja on jatkoa Esterin tarinaan. Sen verran utelias olen, että vaikka kirja olisi yhtä raivostuttava, täytyyhän tietää, miten Esterin tarina jatkuu.- Näin minulle sitten kertyy jatkuva lukuruuhka, kun varailen kirjoja ja ne tuppaavat tulemaan pahasti yhtä aikaa.
Tuosta Kultarinnasta minun on myönnettävä, että on se todella kaunista ja herkkää kieltä, minullekin. Mutta kyllä kerronnan seikkaperäisyyttä olisi ollut varaa karsia.
Voi ei - Esterin edesottamuksetko siis jatkuvat, en taida olla siinä veneessä enää lukijana mukana. Omavaltaista menettelyä on kyllä mielestäni hyvin kirjoitettu ironinen tutkielma kahden ihmisen odotuksiltaan muotopuolesta parisuhdeyritelmästä, mutta itse Ester jää suhdepohdintoja lukuun ottamatta niin ohkaiseksi ja epäuskottavaksikin hahmoksi etten olisi luullut Lena Anderssonin häntä enää eteenpäin kuljettavan. Muuhun Anderssoniin voisin tämän kirjan perusteella kyllä tarttuakin.
VastaaPoistaVielä tuosta edellä keskustellusta kieli/asia edellä lukemisesta. Taidan kuitenkin lukijana kuulua siihen joukkoon, joka lukee kaunokirjallisuutta kieli edellä, tietokirjoja puolestaan asian vetämänä - eikös siihen jo lajityyppien nimetkin vähän viittaisi? Vakavasti ottaen, eihän mikään teksti (tietokirjallisuuskaan) tulisi kummallakaan ansiolla tietenkään yksin toimeen, mutta enpä vain osaa hyvältä kaunokirjallisuudelta esimerkiksi mitään yhteiskunnallisesti painavaa automaattisesti odottaa.
Mukavaa että olette yhtä mieltä Suomi-Ruotsi maaottelun tuloksesta, vaikea sanoa tuosta vielä mitään ennen Valtosen kirjan käsiin saamista.
On pakko heti vastata Heikille.
PoistaTuohon asia/kieli-keskusteluun toivon palattavan kunhan olet lukenut Jussi Valtosen kirjan. Hiukan liikaa siinä paikka paikoin näkyy neurotutkijan kädenjälki. Mutta ei sen kieli minun korvaani särähdä - kuten ei särähtänyt Hannu Marttilankaan.
Asiaa ja tärkeää yhteiskunnallista asiaa on myös Anni Kytömäen Kultarinnassa- joskin paikoin hivenen liian yksityiskohtaista. Mutta sen kielihän erityisesti ihmisiä kiehtoo, minuakin lopulta.
Entä toinen Finlandiaehdokas, Heidi Jaatisen: Kaksi viatonta päivää. Siinä on aivan omanlaisensa, ehkä liiankin runollinen kieli. Asia siinä on rankka ja todella ajankohtainen.
Eivätkös ne olleet yhteiskuntakriittisiä Lena Anderssonin aikaisemmat teoksetkin?
Nuoruudessani yhdessä lukupiirissä koin olevani kehittymätön lukija, kun luin eläytymällä. Aikani sitä märehdin, kunnes päätin, että luen niin kuin luen. - Näyttää siitä olevan vieläkin rippeitä jäljellä, koska minulla on näin vahva tarve puolustautua.
Valiolukijat ovat erikseen. Epäilen, että hyvin harva tavallinen lukija lukee mitään kaunokirjallistakaan teosta pelkästään sen kielen takia.
Nyt löytyi Lena Anderssonin uudelle kirjalle nimi: Vailla henkilökohtaista vastuuta. - Kuulostaa vielä pahemmalta. Odotan, että Ester olisi hiukan kasvanut kömmähdyksensä myötä. Omavaltaisen loppu antoi vähän viitteitä siihen suuntaan.
Elviira ja Heikki: kuulkaa ja kauhistukaa! Esterin uusi rakastettu on naimisissa oleva näyttelijä, jolla ei ole aikomustakaan erota vaimostaan. Ester kuitenkin elättelee toivoa ja roikkuu miehessä kiinni. Eikö tällaiselle käytökselle mahda olla jokin nimikin?
VastaaPoistaTuosta tavasta lukea: tietysti jokainen lukee omalla tavallaan eikä kenenkään tapa ole toista oikeampi tai parempi! Eläytyvä lukija osaa nauttia kirjan tunnelmasta ja varmasti kielestäkin, vaikkei sitä analysoikaan. Pelkkä kaunis kieli ei kirjaa kannattele, mutta auttaa lukijaa.
Voi kauhistus !- Ei toivoakaan kasvamisesta. Kyllä taitaa sittenkin jäädä Esterin tunnekuohut lukematta..
VastaaPoistaMutta. Tähän suuntaanko nyt on arvostetuin ruotsalainen kirjallisuus menemässä?
Vaikka Olli Jalonen on lukematta, niin uskallan väittää, että jokainen meillä Finlandia- ehdokkaana ollut kirja peittoaa Lena Anderrsonin voittajakirjan.
Kiitos Anneli, että kerroit. Kiitos myös kannustuksesta..
Kyllä minun täytyy myöntää kärjistäneeni. Ei se kieli minullekaan yhdentekevä ole. On puisevaa lukea asiaa kuin asiaa, jos kieli on kovin kökköä. Hyvä kirja on kokonaisuus. Sitä kieltä ei tule ajatelleeksi erikseen.
Pitäisi melkein lukea Omavaltaista menettelyä uudelleen, että uskaltaisin sanoa mitään sen kielestä. Siinä lukiessa tuli tunne, että kirjoittaja on erittäin terävä ja hivenen piikikäs ironiassaan. Siksi minulle heräsi tuo kysymys, tekeekö hän pilkkaa oman sukupuolensa edustajasta. Ja haluaako hän näyttää sen maailman, missä valtaosa ihmisistä hyvinvoivissa Pohjoismaissa/ Euroopassa todellisuudessa elää. - Tuo tulossa oleva olisi kyllä sikäli tärkeätä lukea, että tajuaisi vähän enemmän siitä, mihin Lena Andersson pyrkii.
Tämä on tällaista ääneen ajattelua.
Nimi Esterin käytökselle. En minä nimeä tiedä, mutta joskus olen kuullut tällaisen ilmauksen: On kuin liaani.
Vai että samoissa merkeissä jatkuu Esterin hortoilu maan päällä. Panee kyllä miettimään kirjailijan vaikuttimia siihen. Kutkuttaa ajatella jonkinasteista omakohtaisuuttakin tuollaisen aiheeseen takertumisen taustalla.
PoistaElviira, olen samaa mieltä siitä että Anderssonin hampaissa näyttää sittenkin olevan sukupuolista pikemminkin naiset, tuon jatko-osan aiheen perusteella etenkin.
Vielä kielestä tai aiheesta kirjan johtotähtenä: minäkin tunnistan itsessäni useimmiten täysin kirjan maailmaan heittäytyvän, eläytyvän lukijatyypin enkä häpeä sitä ollenkaan. Kovin reflektoivalla asenteella lukeminen muuttuisi arvatenkin melkoisen työlääksi puuhaksi. Silti kieleen ei voi olla kiinnittämättä huomiota hyvässä ja pahassa, takkuinen kieli on kuin tökkivä suksi tammikuisella ladulla.
Tuosta kielestä minun tekee mieli edelleenkin jatkaa. Tai ei niinkään kielestä kuin asenteesta kielen takana. Tässäkin asiassa kun olen kohdannut rajani.
VastaaPoistaToissa kesän Suomi-areenan kirjallisessa keskustelussa Tuula Liina Varis kehui Tommi Menenderin vasta ilmestynyttä esseekokoelmaa Yhden hengen orgiat- esseitä luetusta elämästä, ja kehotti lukemaan sen. No, kuuliaisena tyttönä lainasin heti kirjan.
Petyin. Tommi Melenderin kirjat eivät ole minua varten. Olkoon miten älykkö tahansa, niin ylimielistä ja ainakin tavallisen lukijan yläpuolelle nousevaa tekstiä en halua lukea. - Voi olla, että uudelleenluettuna ja ehkä toisenlaisessa mielentilassa teksti tuntuisi erilaiselta. Mutta taidan mieluummin pysytellä omaa lukijatasoani vastaavissa teksteissä.
Esseet taitavat olla muutenkin sen verran vaativa kirjallisuuden laji, etten minä muistakaan ole järin kovasti innostunut. Antti Nyleniä olen kyllä suunnitellut vielä joskus lukevani.
Eilen tohotin tänne vain omaa mieltäni kuohuttanutta asiaa kielestä. Vasta nyt havahduin Heikin kommenttiin. Että olisiko Lena Andrssonilla peräti jotakin henkilökohtaista pelissä?
VastaaPoistaTuota en ollut tullut ajatelleeksi. Mutta...
Jos näin olisi kuin Heikki ounastelee, silloin koko asetelma muuttuisi. Lena Andrsson nauraisi itselleen, no jollei nyt vallan nauraisi, niin ironian piikki osoittaisi häneen itseensä. Se sopisi kyllä lahjakkaana pidetylle kirjailijalla.
Olemmekohan yrittäneet mennä yli aidan matalimmasta kohdasta?
Kirjan loppu- joka sai minut odottamaan Esterin kasvua- antaisi kyllä viitteitä Heikin uumoilemaan suuntaan.
"Viikon kuluttua Esterin kärsimys oli kestänyt kokonaisen vuoden. Kärsimys syveni ja tiivistyi nyt muutamaksi päiväksi, mutta se oli entistä puhtaanpaa ja selkeämpää.
Ei ollut enää mitään ymmärrettävää."
Kyllä se Vailla henkilökohtaista vastuutakin on nyt luettava, jos jonkunlaista vastausta haluaa.
Keskustelu on jo mukavasti lähtenyt etenemään ensimmäisistä kirjan herättämistä ajatuksista, mutta osallistunpa minäkin kommentointiin kokoamalla hieman erään naisporukan ajatuksia kirjasta. Meillä on siis pienimuotoinen lukupiirintapainen, ja jokunen viikko sitten juttelimme Omavaltaisesta menettelystä.
VastaaPoistaKovin paljon uutta en taida pystyä keskusteluun tuomaan, mutta sitä jo monesti mainittua raivoa ja ravistelunhaluahan se Ester meissäkin herätti. Miten voi niin älykkään tuntuinen nainen käyttäytyä noin?! Toisaalta moni meistä oli luottavainen sen suhteen, että Ester olisi jotain kokemuksestaan oppinut. Valitettavasti ei vaikuta siltä tuon tulossa olevan seuraavan osan perusteella, eikä uusi kirja kyllä ainakaan minusta saa lukijaa.
Hugoon liittyen pohdimme, josko hänellä lopultakaan oli mitään aavistusta Esterin mielenliikkeistä. Ehkä voi olla oikeutettua ajatella, että hän käytti Esteriä hyväksi, mutta me taisimme ennemminkin päätyä siihen, ettei hän vain ollenkaan tajunnut mitä Ester häneltä odotti. Naisiahan voi olla vaikea ymmärtää, kun eivät sano suoraan ja analysoivat asiat puhki. Vai miten se meni… ;)
Porukassamme keskustelu siirtyi nopeasti siihen miksi koimme niin suurta raivoa ja myötähäpeää Esteriä kohtaan ja Esterin puolesta. Omia kokemuksia veikattiin syyksi. Aika monelle tuli paljonkaan miettimättä mieleen niitä kertoja, jolloin on ollut tavattoman lääpällään kuka kehenkin. Kouluaikana vaikka siihen pari vuotta vanhempaan hyvännäköiseen jalkapalloilijaan, jonka vuoksi kävi jokaisessa mahdollisessa pelissä ja oli ihan varma, että kyllä se on minut täältä katsomosta huomannut, tai jos ei vielä niin ihan juurikin nyt, kun vain jaksan odottaa. Tai entäs sitten se tosi kiva liikuntakeskuksen kassalla työskennellyt nuorimies, jonka takia tuli käytyä tennistä pelaamassa, vaikkei muuten oikein olisi kiinnostanut. Näin jälkikäteen (vanhempina ja viisaampina?) voimme vähän hymähdellä, ja ehkä tuntea pientä myötähäpeää silloista omaa nuorta itseämme kohtaan, mutta myös raivostua Esterille, jonka pitäisi mukamas jo ymmärtää paremmin. Pienen etäisyyden (ajallisen tai muun) päästä on paljon helpompi tietää tai olla tietävinään, mitä pitäisi tai olisi pitänyt tehdä tai olla tekemättä, kuin silloin tilanteessa sisällä ollessa.
Tuota edellistä lausetta kirjoittaessa alkoi tuntua siltä, että ehkä Esteriä kohtaan tuntemani ärtymys on alkanut hälvetä ja alan suhtautua asiaan jonkinlaisella "kaikkihan me joskus tyhmyyksiä teemme" -mentaliteetilla. Jotta saan pidettyä tämän tunteen yllä en voi kyllä ollenkaan ajatella sitä tulevaa kirjaa, ja Esterin mahdollisia toilailuja siinä.
Kiitos Katriina, että tulit vireyttämään keskustelua. Minä ainakin aloin jo pyöriä itseni ympärillä, koska mitään uutta kirjasta ei tuntunut enää löytyvän.
VastaaPoistaTuot aivan uuden näkökulman koskien Hugoa. Että olisiko hän peräti ollut hurskaan tietämätön Esterin tarkoitusperistä. Näinkin saattoi olla. Hän oli niin itsekeskeisesti itsensä ja tekemänsä vaikutuksen lumoissa, että naiset olivat hänelle lähinnä asiaan kuuluvia itsetunnon kohottajia, joita ei tarvinnut sen enempää ottaa lukuun.- Hyi, miten rumasti sanottu!
Mutta kun minä en oikein usko, että Hugo oli niin "viaton".
Silloin, kun Hugo vihdoin tajusi, ettei Ester tyytynytkään pelkkiin henkeviin keskusteluihin, vaan halusi sänkyyn hänen kanssaan, voidaan tietenkin ajatella, että hän käytti hyväkseen tarjoutuvaa tilaisuutta.
Kun Ester vaivihkaa ilmoitti, että hänen pitkäaikainen vakituinen suhteensa on päättynyt, Hugo saattoi kavahtaa sitoutumista, mihin hän oli ilmeisen kykenemätön. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään ratkaisevaa, ei edes juossut karkuun. Hän oli päättämätön ajelehtija.
Kuten olen tuolla jo aiemmin ilmoittanut, erityisen julmasti hän mielestäni menetteli ottessaan yhteyttä Esteriin tämän ollessa Pariisissa ottamassa etäisyyttä Hugoon. - No, Hugo ei tiennyt, missä Ester oli. Mutta jos hän pelkästä omahyväisyydestä otti yhteyttä, koska Esteristä ei ollut aikoihin kuulunut, vielä pahempaa.
Minä taidan kääntää nyt tarinan tyystin nurinpäin. Ester on pelkkä omien tunteidensa harhauttama uhri. Hugo on narsistinen roisto.
Ei Lena Andersson taida päästää kumpaakaan sukupuolta helpolla.
Taitaa sittenkin joutua lukamaan sen seuraavankin kirjan.
No nythän tulkinnat alkoivat todella elää. Olen kyllä tajunnut tai sitten muistan Pariisin soiton aivan eri tavalla - sehän oli puhdas vahinkosoitto taustahälyineen kaikkineen, sellaista sattuu tosielämässäkin kirjan kansien ulkopuolella.
PoistaSiihenpä se Hugo puolustaminen sitten loppuukin. En ole Katriina, ikävä kyllä, samaa mieltä Hugon sinisilmäisyydestä ja tajuamattomuudesta, vaikka kirjailija karrikoidun putkiaivon erot asiat moninkertaisesti puhki analysoivaan Esteriin herkullisesti kuvaakin. Mies kun vain tuntuu olevan kirjailija-Anderssoninkin kiltiksi pilkkaama nahjus, joka ei uskalla puhua totta ja/tai toimia avoimesti. Siitä kaikki kärsimys Esterille.
Psykologisesti jotenkin epäuskottavalta tuntuu intohimoisten keskustelujen täysstoppi fyysisen suhteen synnyttyä, miestä kun ei voi millään pitää tavoitteensa saavuttaneena vuorenvalloittajana tuon asian suhteen. Kaikki aktiviteettihan oli silloinkin Esterin kontolla.
Otetaanpa vielä käsittelyyn kirjan niukasta henkilögalleriasta kaksi muuta nimettyä henkilöä, Hugon työkaverit Eva-Stina ja Dragan. Eva-Stina on työn ansiosta Esteriä edullisemmassa asemassa Hugon rakastetuksi, muuten nainen jää kuvaukseltaan aika yksiulotteiseksi Esterin kilpailijaksi. Dragan taasen on jonkinlainen taustapiru tai harmaa eminenssi Hugon töiden ideoinnissa, joka osoittaa yllättävästi jopa ymmärtämystä Esterin tietyille erimielisyyksille Hugon kanssa.
Onko liian rohkeaa Anderssonin aiempia töitä tuntien nähdä Hugoa kuvana Ruotsin lintukodon pysähtyneisyydestä ja Dragania maahanmuuttajien uutta luovasta voimasta?
Toden totta. Muistini on vetänyt mutkat suoriksi omien oletusteni mukaan. Vähän samoin kuin Esterin tunteet.
VastaaPoistaEsterhän se soitti Pariisista huomattuaan puhelimessaan Hugon numeron. Todellisuudessa se Hugolta oli pelkkä tarkoitukseton vahinko. - Vai olikohan sittenkään? Tämän verran kumminkin on lupa epäillä.
Nyt kun vähän olen silmäillyt kirjaa uudelleen, pakko sieltä on löytää myös Hugon käytöstä ymmärtämään pakottavia kohtia.
Se, että maailmaa syleilevät keskustelut loppuivat ensimmäiseen sänkyyn menemiseen saattoi johtua myös siitä, että Hugon kiinnostus Esteriin pohjasi juuri näihin keskusteluihin. Tästä lähtien Hugo selvästi alkaa ottaa etäisyyttä Esteriin. Ester-riepu vain ei halua huomata tätä. Vaikka ystävättäretkin toppuuttelevat.
Kirjassa on vielä yksi tärkeä henkilö- poissaolevana. On Hugon pitkäaikainen vakituinen naisystävä. Vaikka Hugo ei olekaan valmis lopulliseen sitoutumiseen- kuin vasta kahdeksankymppisenä, jolloin mahdollisesti tarvitsee omaishoitajaa, nyt jo polvet reistaavat - hän tuskin kaipaa toista kovin tiivistä suhdetta riesakseen.
Tuo nimikin sai eräänlaista selitystä.
Ester on jo ties monelleltako junalta odottamassa Hugoa palaavaksi viikkonloppulomaltaan. Kirjassa on kohta (sivu 107):"Hän käänteli kaikkia näkökulmia paitsi sitä, ettei hänellä olisi oikeutta..."
Tusta asiastahan Hugokin myöhemmin yrittää puhua hänen kanssaan.
Heikki kysyi kirjan kahdesta sivuhenkilöstä.
Dragan oli jäänyt minulle hämäräksi. Nyt olen vähän tutustunut häneenkin, mutta palaan paremmalla ajalla. Eva-Stina on kyllä ollut mielessäni, mutta hänellekin suon enemmän huomiota paremmalla ajalla.
Montakohan kommenttia olen lähettänyt taivaan tuuliin, kun en ole muistanut kirjautua ennen sivun avaamista. Muuten tämä sujuu, kunhan ensimmäisen kerran onnistuin pääsemään "sisälle".
VastaaPoistaDraganista. Hän todella oli maahanmuuttaja, jugoslaavi.
Hugon ja Draganin suhde oli merkillinen symbioosi. Oliko Dragan Hugolle jonkunlainen isähahmo? Tai päinvastoin?
Hugosta tehdyn elokuvan ennakkoesityksen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa Dragan todella oli ainoa, joka tuntui ymmärtävän Esterin melko purevaa kritiikkiä. Tarvitsiko Hugo edes yhtä luotettavaa lähikriitikkoa palvojien joukon vastapainoksi?
Entä tarvitsiko Dragan Hugon myötävaikutusta päästäkseen maahanmuuttajana esille Ruotsin taidepiireissä?- Mutta että Dragan seurasi varjona Hugoa lähes jokaisessa kulttuuritilaisuudessa. Oliko suhteessa kysymys myös jostakin muusta? Suojamuuri naisihailijoilta?
Maahanmuuttajissa saattaa hyvinkin olla ruotsalaisen yhteiskunnan kehityksen tulevaisuus. Muita kulttuurin alueita en tunne, mutta hivenen kirjallisuutta. Muutamia vuosia sitten nuori iranilaisnainen ( Mahalala ?) kohautti esikoiskirjallaan. Loistavalla lempeällä ironiallaan hän suomi niin maahanmuuttajia kuin valtaväestöäkin.
Onhan siellä muutamia suomalaisiakin, Susanna Alakosken lisäksi ainakin Asko Sahlberg. Vai kirjoittaako hän suomeksi?
Onhan nuota sumalaisia, kapellimestareita, muusikoita, päätoimittajia, teatterinjohtajia, ym.
Heikin ehdotukseen, että Hugo kuvaisi itse asiassa paikalleen jämähtänyttä ruotsalaista yhteiskuntaa, en pääse sisälle. Jos Hugo on yhteiskunta, kukka/mikä on Ester?
Minä näen yhteiskuntaa lähinnä niissä loppupuolen Esterin pitkissä monologeissa. Keskustelua se ei oikein ole, koska Hugolle jää pelkkä altavastaajan rooli.
Nyt kun silmäilin vähän uudelleen, ne Estarin toistuvat kysymykset, selitysten tivaamiset, menneeseen palaamiset, jne olivat kyllä niin raivostuttavia, että niihin olisi väsähtänyt vahvempikin mies kuin Hugon kaltainen rusinoiden pullasta noukkiija.
Eva-Stina sitten. Ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien oli selvää, että Eva-Stinalla on Hugon suhteen samat päämäärät kuin Esterilläkin. Hugo saattoi pelastautua Eva-Stinan hoteisiin jo siinä vaiheessa, kun hän alkoi ottaa turvallista etäisyyttä Esteriin.
Esterin viimeinen lopullinen itsensä nöyryyttäminen tuotti initen myötähäpeää.
Mikä mahtoi olla nuoren Eva-Stinan kohtalo? Tuskin Esteriä parempi ainakaan.
Vaikka tämä on pelkkää yksinpuhelua, yhden asian haluan vielä sanoa.
VastaaPoistaNäinkin, ja mitä sitten jos meitä olisi edes muutamia enemmän, kirjasta saa irti huomattavasti enemmän kuin yksin lukien. Joutuu tarkistamaan omia kantojaan, ehkä muuttamaankin matkan varrella. Itseään vastaankin joutuu välillä väittämään.
Jos pitää paikkansa, että lukeminen avartaa, lukupiiri tekee sen varmasti tehokkaammin.
Tunnustan, että minulla on kokemusta useammasta verkkolukupiiristä ja kaikki ovat myönteisiä. Miten vain osasin markkinoida tätä ilosanomaa muille!
No, ainakin alusta jokaisen on aloitettava. Eikä sitä alkamista kannata pelätä.
Elviira, olen samaa mieltä siitä että lukupiiri on oiva paikka sekä lukukokemuksen kaikkinaiseen avartamiseen että omien, usein kertalukemalla lukkiutuneiden näkökantojen kyseenalaistamiseen. Netissä tämä käy vain fyysiseen liukupiiriin verrattuna hitaammin (ja vähemmin osallistujin ainakin meillä), mikä mahdollistaa toisaalta myös myöhempien mieleenjuolahtamisten lisäämisen keskusteluun. Toivotaan jatkossa lisää kiinnostuneita myös tänne nettipuolen lukurinkiin.
PoistaSain muuten tuon Jussi Valtosen komean magnum opuksen luettua, täytyy myöntää että varsin komea ja vaikuttava kirja esim. tähän Omavaltaiseen verrattuna sitten olikin. Kuitenkin tuo taannoinen sisältö/kieli -keskustelu palasi väistämättä mieleeni, sen verran moneen suuntaan ja erilaisissa tyylilajeissa Valtosen teos kurottaa. Enpä siis ihmettelisi vaikka joku siltikin pitäisi tätä Anderssonin kirjaa kirjallisesti eheämpänä suomalaispariinsa verrattuna. Kullakin kirjalla on pitkälti omat hyveensä.
Pitää tuolle Esterille (ja Lena Anderssonille) kuitenkin antaa vielä mahdollisuutensa, uusi romaaninsa näyttää pysyneen naapurimaan kymmenen myydyimmän joukossa viime vuonna - joku Esterissä sitten lahden takana puree edelleenkin. Katsotaan.
Olen elviiran kanssa ihan samaa mieltä, että lukupiirin myötä kirjasta saa yleensä ihan eri tavalla asioita irti kuin yksin lukiessa, ja mukavasti olettekin saaneet käytyä tätä kirjaa läpi. Toivotaan, että jatkossa mukaan intoutuisi lisääkin porukkaa!
VastaaPoistaTämän kirjan tiimoilta keskustelu on vähän jo hiipunut, mutta yritänpä nyt päivittää vielä omat viimeiset tuntoni. Omavaltaisen menettelyn ensimmäisestä lukukerrasta oli kohdallani ehtinyt kulua sen verran monta kuukautta, että aloin kommenttienne perusteella epäillä omia mielikuviani. Piti siis lukea kirja uudelleen, joten nyt sitten kerratulla aineistolla vielä muutama sana. :)
Ester oli paljon aktiivisempi ja päällekäyvempi kuin muistin. Kyllä, edelleen oli lukuisia kertoja, jolloin olisin toivonut hänen vain puhuvan suoraan sen sijaan, että oli passiivinen, kärsivällinen ja odotti, mutta kyllä hän myös varsin selvästi sanoi mitä halusi. Toisaalta hän kyllä välillä puhui niin paljon, ja sellaisilla viittauksilla ja kiertoilmauksilla, että en ihmettelisi vaikka tarkoitettu asia olisi jäänyt vastapuolelta ymmärtämättä.
Viattomaksi en pysty Hugoa väittämään enää tämän toisen lukukerran jälkeen. Kyllä hän ymmärsi mitä Ester halusi, vaikkei jokaista hienovaraista vihjausta olisikaan huomannut, muttei itsekeskeisenä nahjuksena halunnut/uskaltanut/kokenut tarpeelliseksi sanoa suoraan, ettei tällä jutulla ole tulevaisuutta. En kuitenkaan voi olla miettimättä, mitä väliä sillä tässä lopulta on miten epäreilusti ja ikävästi Hugo käyttäytyi. Kyllä se on Ester, jonka pitäisi ottaa vastuuta omasta elämästään, eikä alistua odottelemaan ja toivomaan, varsinkaan näin pitkäksi aikaa. Ei hän ole ensimmäinen, joka roikkuu kärsimystä aiheuttavassa tilanteessa ja toivoo muutosta, mutta kai se muutos pääasiassa lähtee itsestä. Tai se on ainakin se ainoa mihin voi vaikuttaa. Hugo jää minulle jotenkin toissijaiseksi ja edelleen ärsyynnyn Esteristä, jonka mielestäni olisi pitänyt jo aikaa sitten tajuta jatkaa matkaansa.
Omavaltaista menettelyä saisi minun puolestani jo alkaa jäädä taakse ja antaa tilaa seuraaville, joten olen utelias: mitäköhän verkkolukupiirin lukulistalla on seuraavaksi?
Totta, jätämme omavaltaisen Esterin kasvamaan viideksi vuodeksi (se näyttää olevan romaanien tapahtuma-aikojen ero) ja antaudumme sillä välin toisaalle. Lukupiirissä seuraavaksi Aki Ollikaisen Nälkävuosi, keskustelu siitä käyntiin maaliskuun alussa.
PoistaHei..
VastaaPoistaLöysin tämän vasta, ja ajattelin seurailla.
Olisitko Heikki niin ystävällinen ja laittaisit seuraa blogia nappulan, niin saisimme liittyä lukijakuntaan sitäkautta.
Tällöin saamme tiedot uusista julkaisuista yms
Kahlasin läpi Anderssonin uutukaisen på svenska - ei mitään uutta auringon alla. Olisi mielenkiintoista tietää mikä tässä tematiikassa ja parisuhdeasetelmassa Lena Anderssonia kiinnostaa siinä määrin että hän on kirjoittanut Ester-parasta entistä paksumman kirjan lähes samoine kuvioineen. Hugo Raskin sijaan uusi rakastumisen kohde on näyttelijä, mutta yhtä kivulloista ja tulkinnanvaraista suhteen ylläpito on jälleen. Utan personligt ansvar tulee kohta suomeksikin Esterin uskollisimmille ystäville...
VastaaPoista