John Williamsin Stoner toukokuun kirjana

Kysykää Stoneria kirjastoistanne, vappuna aloitetaan.

Merkillinen ja merkittävä kirja, monellakin tavoin.

John Williamsin Stoner kertoo tuiki tavallisen amerikkalaisen kirjallisuusmiehen elämäntarinan nuoruuden maatöistä viimeiseen auringonsäteeseen kuolinvuoteen kirjan lehdillä. Päähenkilön elämänkaari on ulkoisesti varsin tyypillinen opintielle lähtevän maalaispojan reitti opiskeluineen, kaikkine elämän epävarmuuksineen, rakastumisineen, avioitumisineen - ja pettymyksineen.

Kuitenkin tapa jolla Stoner kaiken tämän elämän välttämättömyyden kohtaa, on lukijalle kiehtova ja mieleenpainuva stoalaisuutta lähentyvässä tyyneydessään. Kirja ei tarjoa draamaa, kaukana siitä, mutta ainakin itseni se piti otteessaan ja jätti jäljen lukijaansa - voiko kirjalta enempää vaatia?

Merkillinen Williamsin kirja on myös historiansa takia. Vuonna 1965 julkaistu kirja keräsi ilmestyessään kiitosta, mutta unohtui pian tyystin painoksenkin loputtua. Tällä vuosituhannella Stoner rantautui Eurooppaan suosikkikirjailija Anna Gavaldan ranskannoksen ja muutaman muun merkkikirjailijan kehujen saattelemana. Ja kas kummaa, pari vuotta sitten teoksesta tuli myynninkin osalta bestseller monissa Euroopan maissa. Erikoinen tarina unohduksesta ja löytämisestä, ehkäpä lohdullinenkin kirjan yhä enemmän lyhentyneen elämänkaaren aikoina.

Miten muut kohtasivat Stonerin, tuon juron mutta kirjalle ja oppimiselle elämäsä pyhittäneen Jokamiehen? 

Aki Ollikaisen Nälkävuosi seuraava lukupiirikirja

Maaliskuun alusta lähtien Satakirjastojen nettilukupiirissä Aki Ollikaisen pieni mutta painava Nälkävuosi. Tervetuloa mukaan!

Aki Ollikainen tuli kirjalliseen tietoisuuteen vuonna 2012 valmiilla ja vaikuttavalla Nälkävuodellaan. Romaani vei esikoisromaaneille tarkoitetun Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli samana syksynä myös Finlandia-palkintoehdokkaana.

Graafiselta ilmeeltään vanhahtavaa tyyliä tavoitteleva pienoisromaani vie lukijan Suomen tunnetun historian pahimpaan nälkätalveen 1867-68. Ollikainen valottaa yksilön ja yhteisön mahdollisuuksia kahdesta näkökulmasta, nälänhädässä kerjuulle lähtevän Korpelan torpanväen sekä Renqvistin pääkaupunkilaisten virkamiesveljesten kysymykset ovat kuitenkin tuossa tilanteessa varsin erilaisia. Elämästä ja kuolemasta on kysymys, toisilla kovin konkreettisesti parempiosaisten kipuillessa lapsettomuuden, ihmissuhdeongelmien jos kohta myös kunnian, vastuun ja häpeän tuntemusten kanssa.

Järkyttävästä nälän ja kuoleman aiheistostaan huolimatta Ollikainen onnistuu luomaan melko lakonisesti ja paatoksetta kerrottuun tarinaansa paikoin jopa lyyrisen kauniita tunnelmia. Kirjoittajan katse tuntuu tuossa ääritilassa ymmärtävän ihmisiä hyvin pitkälle huolimatta näiden poikkeusoloissa tavan takaa pintaan nousevista eläimellisistä reaktioista.

Luonto elää ihmiskohtaloiden rinnalla suoraan ja symbolisesti: hauet aloittavat ja lopettavat kirjan eikä perhettään Pietarin kuviteltuun onnelaan johdattava Marja pääse lopullisesti pakoon käärmettään. Sivun mittainen epilogi oli vaikuttavassa lohdullisuudessan unohtunut itseltäni täysin sitten ensimmäsien lukukerran.

Kirja on ohut mutta mieleenpainuva. Miten kirjan karu ankaruus ja sen kuvaama valkoinen kuolema koettiin yleisesti? Miten Ollikainen on onnistunut luomaan tuosta aiheesta kauniin teoksen mitään kuitenkaan silottelematta?